Akka tuli taloon

Pitkäperjantaina meille kotiutui Akka, pieni koiranpoikanen Vuokatista. Nyt oli aika uudelle koiralle, vaikka elokuun lopussa tuntuikin, ettei toista koiraa välttämättä tulekaan. Jatkuvasti tunnuin vain katselevani koiranmyynti-ilmoituksia ja etenkin länsisiperianlaikojen astustuspalstaa. Ja tämä pentue vaikutti niin hyvältä.

Nala, Jena ja Akka

Akka on kotiutunut nopeasti ja Nastikin tottunut jo uuteen tulokkaaseen.

Railakkaalle koiranpennulle on kerennyt jo sattua ja tapahtua. Liian suuren tilannenopeuden ja huonon tuurin seurauksena Akalta murtui oikean etujalan varvas kesäkuussa. Kolme viikkoa lastassa, jos kaikki sujuu hyvin, oli eläinlääkärin tuomio. Epätoivoiselta tuntui tuomion jälkeen mutta onneksi kaikki sujui hyvin ja varvas luutui. Mitä nyt lastaa jouduttiin asentelemaan lähes päivittäin, koska Akka ei ihan kuunnellut tohtorin neuvoa ja ollut riehumatta kolmea viikkoa.

Nyt Akka on jo reilu puolivuotias kaunis laikaneiti. Virtaa on kovasti ja luonne täyttä kultaa. Toivottavasti jonain päivänä haukkuu lintua yhtä hienosti kuin emänsä ja mummonsakin. Ja vaikkei haukkuisikaan, on tämä koira lunastanut jo paikkansa osana perhettä.

R.I.P. Kira 14.5.2005 - 31.8.2013

Apulanta - Armo

Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin,
Tätä väistin,
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva
Säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Vanhakin koira oppii uusia temppuja

Eihän Kira tietenkään vanha vielä ole, juuri pentuajasta päästy, muttä tänä kesänä se vasta tajusi, että uiminen on ihan kivaa. Hellekesä ei syynä todistettavasti ollut, silkkaa ahneuttaan se oppi pitämään uimisesta. Oppisi varmaan puuhunkin kiipeämään herkkujen perässä, jos sitkeästi yrittäisi.

Heitä nami!

Vielä viikko tätä lötköttelyä ja marjanpoimintaa, niin saavat koiratkin kehoilleen sopivaa liikettä metsässä vapaina.

Takana talvi

Talvi on kivaa aikaa koirilla, saa vetää hullun kiilto silmissä potkuria ja lumikenkäkävelyllä syödä mahan täyteen jäniksenkakkaa. Nyt on kuitenkin talvi auttamattomasti ohi ja kesä edessä.

Talven aikana Nastia käytettiin kahdesti näyttelyssä, perinteisesti Jalostuspäivien näyttelyssä ja Enossa sitten keväämmällä. Jalostuspäiville sattui melkoisen kova pakkanen ja Nastilla karvanlähtö loppusuoralla mutta sitkeästi siellä silti näyttäydyttiin. Tuloksena oli EH. Moitittiin selkäköyryä ja suuria silmäaukkoja, liekö pakkasessa silmäaukot suurentuneet. No, hienon arvostelun sai silti, vähäiseen karvoitukseensa nähden. Enossa Nastin tuloksena ERI SA ja ROP ainoana länsilaikana.

Nyt on aikaa lepäillä, riekkua ja uiskennella ja nauttia muuten vain lämpimistä päivistä syksyä odotellen.

Metsästäjän apurit

Kesä hurahti pikapikaa ja hyvä niin; helteet on kivoja mutta ei silloin, kun tekee remonttia koko kesän. Oli helteistä toki iloakin; Nasti rupesi uimaan ihan omasta halustaan melkeinpä joka lenkillä.

Elokuun 20. päivä koitti lopulta ja koirat OLISI voinut päästää irti lieoistaan, ellei taas olisi juoksuaika yllättänyt. No, kolme viikkoa piti odotella lisää ennen vapautta. Pientä härdelliä juoksut aiheuttivat; Nasti oli NIIN raskaana ja vielä ilmeisesti synnyttikin omasta mielestään, koskapa alkoi hoivailemaan pientä vihreää lastaan, joka ei ainakaan emäänsä tullut, sen verran ruma se on. Koiranjalostus ei todellakaan ole helppoa ja lopputulos on sattumien summa. Omistajat katsoivatkin viisaammaksi vieroittaa pienen vinkuvan ja avuttoman olennon ja siirtää sen uunin päälle.

No juoksut juostiin ja sitten onkin juostu metsässä säännöllisesti kaksi-kolme kertaa viikossa. Hieman huonoa tuuria on ollut: lintuja heikosti siellä missä on kuljettu ja hirvetkin aina väärässä paikassa. Nastin ensimmäinen tämän syksyn hirvihaukku oli tänään. Ei se kovin pitkä ollut mutta kymmenisen minuuttia kuitenkin suurinpiirtein paikoillaan. Ensin sahasi  pitkin yöllistä jälkeä ja tuli aina välillä kyselemään, jotta eikö kiinnosta, häh! Kun tajusi, että kyllä ne ihmiset sieltä perässä tulee, niin seurasi jälkeä puolisen kilometriä ja emän ja vasan yllätti makuulta. Mukavaltahan se tuntui kuunnella, että ääntä lähtee, jos aihetta on. Kirakin oli mukana mutta piti suunsa kiinni. Ei yllätys sinänsä, kyllä tuo muuten niin mukava seuralainen melko riistavapaa on.

Nasti on lisäksi näyttänyt moniriistaisuuttaan syksyn aikana :) haukkumalla myös minkkiä ja lintua (metsästysajan loputtua tietenkin) sekä pöläyttänyt ihan äänen kanssa jänistäkin. Tuo lyhyt lintuhaukku tuli yllätyksenä, kun Nasti ei ole aiempina syksyinä pitänyt ääntä kuin hirvelle. Hirmuisesta pusikosta se löysi teeriä, seurasi niitä parisataa metriä ja haukkui. Linnut lähtivät mutta Nasti etsiskeli niitä vielä usean sadan metrin alueelta senkin jälkeen. Toisella kerralla lähti teeriparven perään ja seurasi noin 800-900 metriä.

Minkkihaukku oli ihan omatoiminen löytö pissireissulla mökkiaamuna kuuden jälkeen. Pistin ihan varmuuden vuoksi tutkapannat päähän, kun päästin koirat aamulla ulos siinä uskossa, että pian tulevat takaisin, kun edellispäivänä olivat ulkoilleet kiitettävästi. Kira tulikin ja jatkoi uniaan mutta Nasti oli tunnin paikoillaan noin sadan metrin päässä eikä tullut vaikka viheltelin. Laitoin sitten vaatteet päälle ja lähdin katsomaan, ettei vain olisi naapurin katiskaan survoutunut. Kira lähti avuksi ja siellä sitten toinen tunti kaiveltiin kannonkoloja. Vilahti minkki ihan jalan vierestäkin, liukas pirulainen, mutta sai pitää henkensä kun monien mutkien kautta kaivautui suuren kannon alle eikä suostunut enää näyttäytymään.

Kunto on ainakin koirilla kasvanut ja vielähän on syksyä jäljellä. Ja kun ei liian veren maku suussa harrasta, voi pienistäkin haukuista iloita ihan tosissaan, varsinkin kun koirat eivät ole mitään koneita ja suurimman osan vuodesta ihan perheenjäseniä vaan.

Sertit kasassa!

Nasti sai kolmannen ja samalla viimeisen sertinsä tänään Varkauden näyttelystä. Näyttelypaikkana oli Varkauden keskuskenttä, jonne oli tehty aivan fantastisen suuret kehät. Ja ainakin tämä kehä pyöri uskomattoman vauhdikkaasti!  Sää suosi ajoittain; aurinko paistoi ja oli lämmintä. Pari vesikuuroakin putosi taivaalta mutta eipä tuo paljon häirinnyt.

Länsisiperianlaikoja oli kehässä kolme: Nasti ja kaksi komeaa urosta. Kaikki olivat vallan erinomaisia (ja sertifikaatin arvoisia)  mutta Nasti nappasi tällä kertaa ROPin. Nasti käyttäytyi kehässä nyt jo totuttuun tyyliin eli hienosti.  Ryhmäkehäänkin jäätiin mutta sieltä pääsi kaatosateesta melko nopeasti pois, eli ei menestystä siellä.

Mutta parastahan näyttelypäivässä on tietenkin se, kun pääsee omaan kotiin ja pelikaverin kanssa peuhaamaan!

"Hienosti ja ylös kiinnittyneet korvat..."

...ja nykyisin se joskus niitä jopa käyttää.

Eli Tohmajärvellä näyttäytyi Nasti ja tuliaisina serti ja roppi. Länsisiperianlaikoja ei siellä muita ollut. Hyvin jaksoi Nasti odotella melkeinpä helteisellä näyttelypaikalla vuoroaan pari tuntia ja jaksoi vielä kehässäkin esiintyä mallikkaasti.